Palvelut kokeneelta vastaavalta työnjohtajalta 
Espoossa ja koko Uudenmaan alueella

Foreman One Ky:n kokenut työnjohto on apunasi rakennustyömaasi työnjohtamiseen liittyvissä tehtävissä. Toimimme vastaavana työnjohtajana pientalohankkeissa ja lisäksi saat kauttamme muun muassa pääsuunnittelijan palvelut, rakennesuunnittelun, kosteusmittaukset ja vedeneristystarkastukset. 


Toimimme asiantuntevasti sekä uudisrakennus- että saneerauskohteissa Espoossa ja koko Uudenmaan alueella.

Vastaava työnjohtaja pientalohankkeellesi

Vankan kokemuksen omaava ja luotettava vastaava työnjohtaja auttaa sinua tekemään rakennushaaveistasi totta. Foreman One Ky toimii vastaavan työnjohtajan tehtävissä erilaisissa pientalohankkeissa Uudenmaan alueella. 


Tarjoamme käyttöösi vahvan ja laaja-alaisen asiantuntijuutemme, jotta juuri sinun rakennusprojektisi etenisi aikataulujen ja suunnitelmien mukaisesti sekä luvanvaraisesti oikein – alusta loppuun asti. 


Vastaavana työnjohtajana johdamme työtä rakennustyömaallasi kokonaisvaltaisesti. Tehtäviimme kuuluu huolehtia, että rakentamista koskevia säännöksiä noudatetaan poikkeuksetta projektin jokaisessa työvaiheessa. Lisäksi vastaavana työnjohtajana valvomme työn etenemistä ja toteutumista myönnetyn rakennusluvan mukaisesti sekä lakia ja asetuksia noudattaen. Tarpeen mukaan olemme myös apunasi jo rakennusluvan hankkimisessa.

Pääsuunnittelija pientaloprojektiin

Tarjoamme korkealaatuiset pääsuunnittelijan palvelut pientalorakentajille Uudenmaan alueella. Pääsuunnittelijan tehtävänä on johtaa alan ammattilaisista muodostuvaa suunnittelutiimiä rakentajan puolesta. 


Asiantunteva pääsuunnittelija muodostaa erillisistä suunnitelmista laadukkaan ja saumattomasti yhteensopivan kokonaisuuden. Tuloksena on energiatehokas, kestävä ja toimiva rakennus. Pääsuunnittelija toimii rakennuttajan luottohenkilönä suunnittelun osalta ja on mukana rakennusprojektissa koko hankkeen ajan. 


Laajan yhteistyöverkostomme ansiosta saat kauttamme myös kaikki muut suunnittelupalvelut aina pohjarakentamisesta vesikattoon saakka.

Talon saneeraustyöt

Saneerauskohteiden ja muutostöiden työnjohto

Kauttamme saat vastaavan työnjohtajan palvelut myös silloin, kun korjaat vanhaa. Uudisrakentamisen lisäksi työskentelemme vahvalla ammattitaidolla myös erilaisissa vastaavaa työnjohtajaa vaativissa saneerauskohteissa sekä muutostöissä.

savuhormien tarkastus kuva

Tulisijojen ja savuhormien muutostyöt

Palveluihimme kuuluu myös tulisijojen sekä savuhormien muutostyöt ja rakennuslupien hakeminen. Muutostöiden avulla varmistetaan, että tulisija on turvallinen käyttää ja että se on asennettu oikein sekä hyväksytty viranomaisen puolesta käyttöön. Näin vältytään turhilta, asennus- ja rakennusvaiheessa tehtyjen virheiden aiheuttamilta turvallisuusriskeiltä.

Vedeneristystarkastukset ja kosteusmittaukset

Saat kauttamme palvelut märkätilojen vedeneristystarkastuksiin. Vedeneristyksen asianmukainen toteuttaminen on erittäin tärkeää, sillä huonosti tai puutteellisesti tehty vedeneristys voi johtaa laajoihin ja kalliiksi käyviin kosteusvaurioihin veden kulkeutuessa talon rakenteisiin. Alan asiantuntijalla teetetty puolueeton tarkastus takaa sen, että vedeneristystyöt on toteutettu asianmukaisesti viranomaismääräyksiä ja ohjeita noudattaen.

Lisäksi toteutamme betonirakenteiden kosteusmittauksia porareikämenetelmällä Vaisala SHM40 -mittalaitteella.

Puhelin-ikoni

Hanki vastaavan rakennusmestarin palvelut alan kokeneelta ammattilaiselta – rakensitpa sitten uutta tai korjasit vanhaa. Foreman One Ky palvelee Espoossa ja koko Uudenmaan alueella.

Ota yhteyttä

Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, käytämme kumppaniemme kanssa sivustolla evästeitä. Jos et hyväksy evästeitä, muuta selaimesi asetuksia. Lisätietoja.

Hyväksyn evästeiden käytön jatkamalla sivuston käyttöä